Veneilijän terveys

Kesä on veneilyn kulta-aikaa Suomessa. Moni viettää koko lomansa merellä, vierasvenesatamissa tai mökillä. Veneilijän kannattaa varautua asianmukaisesti mahdollisten tapaturmien ja esimerkiksi punkkien varalta.  

Vesillä liikutaan vastuullisesti

Veneily on paitsi rentouttava myös vastuullisuutta vaativa laji. Jotta vesillä liikkuminen olisi turvallista, veneilijän tulee käyttää tervettä järkeä ja harkintakykyä sekä huolehtia myös mukana olevien turvallisuudesta. Vastuullisen käyttäytymisen kulmakiviä ovat pelastusliivien käyttö sekä päihteettömyys. Puhelimesta kannattaa löytyä ainakin meripelastusnumero (0294 1000) ja 112 Suomi -sovellus, jonka voit ladata joko Google Playstä tai Apple Storesta. Veneestä tulee löytyä vähintään ensiapulaukku, kyypakkaus, hätämerkinantovälineet ja sammutin. Muistathan myös katsatuttaa veneesi säännöllisesti!

Auringonpolttamat

Veneily altistaa voimakkaalle ja pitkäkestoiselle auringon UV-säteilylle, jolta kannattaa suojautua sekä vaatetuksella että aurinkovoiteella. Aurinkovoiteen suojakerroin on hyvä olla vähintään SPF 50. Ihon suojaamisen lisäksi pää on syytä suojata hatulla auringonpistoksen ja silmät aurinkolaseilla UV-säteilyn varalta.

Mikäli iho on päässyt palamaan, ihoa voi viilentää viileällä vedellä (suihku tai hauteet). Ihoa kannattaa kosteuttaa lotion-tyyppisellä kosteusvoiteella. Myös hydrokortisonivoidetta voi joissain tapauksissa kokeilla. Lievät auringonpolttamat paranevat itsestään 3–5 päivässä.

Punkit ja punkin puremat

Punkit riivaavat saaristossa liikkujia – siksi puutiaisaivotulehdusrokotetta suositellaan kaikille rannikkoalueilla liikkujille. Punkit levittävät kahta tautia: puutiaisaivotulehdusta eli Kumlingen tautia sekä borrelioosia eli Lymen tautia. Borrelioosiin ei ole rokotetta.

Paras tapa suojautua punkin puremalta on pukeutua luonnossa liikuttaessa pitkähihaisiin ja pitkälahkeisiin vaatteisiin. Ulkoilun jälkeen on syytä tehdä huolellinen punkkisyyni, jotta mahdollisesti iholle tarttuneet tai iholla vielä kulkevat punkit havaitaan mahdollisimman nopeasti. Mikäli punkki on päässyt puremaan, se kannattaa poistaa välittömästi. Tarkemmat ohjeet punkin poistamiseen löydät aikaisemmin julkaistusta artikkelistamme. Mikäli olet epävarma miten toimia, ota viipymättä yhteyttä lääkäriin: 0600 16334 (3,55 € / alk. min + pvm/mpm).

Virtsatieinfektiot

Virtsatieinfektio on kesäisin yleistyvä ikävä vaiva, joka voi hoitamattomana johtaa esimerkiksi munuaisaltaan tulehdukseen (pyelonefriitti). Onkin tärkeää lähteä hoitamaan infektiota heti sen synnyttyä.

Äkillinen virtsarakon tai -putken infektio (kystiitti) oireilee yleensä tihentyneenä virtsaamistarpeena sekä kirvelynä. Munuaisaltaan tulehdukseen liittyy myös korkea kuume sekä kylki- ja selkäkivut.

Virtsatieinfektiota voi ehkäistä etenkin välttämällä oleskelua märissä uimahousuissa tai istumista kylmällä alustalla (esim. kalliolla).

Virtsatieinfektiota hoidetaan lääkärin määräämällä antibioottikuurilla. Lääkehoitona on tavallisesti kolmen päivän pivmesillinaami-, nitrofurantoiini- tai trimetopriimikuuri tai kerta-annos fluorokinolonia. Mikäli potilas on alle 18-vuotias tai miespuolinen, infektio varmistetaan tarvittaessa virtsanäytteestä tehtävällä bakteeriviljelyllä.

Käärmeenpuremat

Suomessa tavattavia käärmelajeja ovat kyy, rantakäärme ja kangaskäärme. Kyy on ainoa Suomessa esiintyvä myrkyllinen käärmelaji ja kyyn purema onkin aina vaarallinen sekä lapsille että aikuisille.

Kyyn pureman oireita ovat puremajälki (kaksi pientä reikää), joka turpoaa ja aristaa, ihon punoitus ja mahdolliset rakkulat, huonovointisuus (pahoinvointi, vatsakipu ja ripuli) sekä vakavissa tapauksissa shokki.

Kyyn purtua on raajan liikuttelua syytä välttää. Puremakohta kannattaa tukea lepoasentoon ja henkilölle on syytä tarjota kyypakkauksen sisältämiä kortisonitabletteja tai allergialääkkeenä käytettäviä antihistamiinitabletteja ohjeen mukaan. Henkilö tarvitsee aina lääkärin hoitoa.

Muiden käärmelajien puremia hoidetaan puhdistamalla haava huolellisesti. Puremajälkeä kannattaa seurata muutaman päivän ajan, jottei siihen kehity infektiota. Jäykkäkouristus rokotuksen voimassaolo on syytä varmistaa ja tarvittaessa ottaa tehoste.

Hyönteisten pistot

Kesällä suomalaiset altistuvat erilaisten hyönteisten pistoille veneillessään ja ulkoillessaan. Pistot ovat tavallisesti harmittomia, mutta saattavat aiheuttaa kipua, joillakin henkilöillä myös allergisen reaktion.

Ampiaisen tai mehiläisen pisto aiheuttaa tyypillisesti lievää punoitusta, turvotusta ja kipua. Oireet helpottavat yleensä viimeistään kahden vuorokauden kuluessa. Mikäli pisto saadaan suuhun, pistoja saadaan yhtäaikaisesti useita tai kyseessä on pieni lapsi, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Ampiaisen tai mehiläisen piston aiheuttamaa kipua kannattaa lievittää paikallisesti kylmällä. Mehiläisen pistin on suositeltavaa poistaa terävällä esineellä siten, ettei myrkkypussi pääse tyhjenemään ihoon. Mikäli pisto aiheuttaa henkeä uhkaavan, anafylaktisen reaktion, soita heti hätänumeroon 112. Mikäli henkilöllä on käytössä oma ensiapulääke (adrenaliinipistos esim. Epipen® tai Jext®), annetaan ensimmäinen annos välittömästi ohjeen mukaan. Mikäli yksi annos ei tepsi 5–15 minuutissa, toistetaan annos (mikäli toinen annos on saatavilla). Henkilön tilaa tulee seurata aina ammattiavun saapumiseen asti. Hätänumeroon on syytä soittaa, mikäli tila huononee tai muuttuu selkeästi.

Tapaturmat

Veneily on harrastus, jossa mustelmilta ja ruhjeilta on vaikea välttyä. Toisiaan tapaturma sattuu sisällä veneessä, toisiaan ulkoisen tapahtuman, kuten kolarin tai karilleajon aiheuttamana. Tärkeintä on pitää pää kylmänä ja toimia tapaturman edellyttämällä tavalla.

Ensiapulaukku sisältää erilaisia siteitä, laastareita ja haavapyyhkeitä sekä esimerkiksi kertakäyttöisen kylmähauteen. Tapaturman sattuessa kylmähaude onkin yleensä yksi paras ensiapuväline.

Mikäli et tiedä miten toimia, ota yhteyttä lääkäriin: 0600 16334 (3,55 € / alk. min + pvm/mpm).

Reseptin uusiminen

Unohditko reseptilääkkeet kotiin? Ole huoleti – saat reseptin helposti soittamalla lääkärille numeroon 0600 16334 tai uusimalla sähköisen palvelumme kautta. Kirjoitamme tarvitsemasi reseptin ja voit noutaa sen haluamastasi apteekista. Emme uusi/kirjoita PKV-lääkkeitä, psyykenlääkkeitä, Lyricaa tai muitakaan keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä

Heräsikö kysyttävää?

Ota yhteyttä lääkäriin: 0600 16334 (3,55 € / alk. min + pvm/mpm).

Artikkelissa käytettyjä lähteitä ja lisälukemista:

Terveyskirjasto: Auringonpolttama ja auringolta suojautuminen

Käypä hoito: Virtsatieinfektio (VTI)

Terveyskirjasto: Puremat ja pistot

Jaa artikkeli:

Miesten hiustenlähtö on yleinen ilmiö, josta noin puolet kaikista miehistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa. Hiustenlähtö voi...

Lue lisää

Elämme aikaa, jossa tietoa on saatavilla paljon, mutta sen luotettavuutta on syytä arvioida kerta toisensa jälkeen....

Lue lisää

Akuutti poskiontelotulehdus on ikävä virus- tai bakteeriperäinen vaiva, joka puhkeaa usein tavallisen nuhakuumeen yhteydessä tai jälkitautina....

Lue lisää