Potenssi- ja erektiohäiriöt

Potenssi- ja erektiohäiriöt ovat tavallinen vaiva stressaantuneen arjessa. Ruuhkavuosien kiire ja työpaineet vievät herkästi mehut koneesta, vaikka halua suoriutua makuuhuoneen puolella olisikin. Moni löytää apua erektiöhäiriölääkkeistä, joiden saaminen on helpoimmillaan puhelinsoiton päässä.

Mikä erektiohäiriö on?

Erektiohäiriö (impotenssi) on tila, jossa mies ei kykene ylläpitämään tai saavuttamaan tarpeeksi vahvaa erektiota, jotta yhdyntä onnistuisi. Erektiohäiriöt voivat ilmetä usealla eri tavalla, kuten erektion saavuttamisen vaikeutena tai erektion häviämisenä heti yhdynnän alussa tai kesken yhdynnän.

Ajoittainen erektiovaikeus on tavallista, eikä siitä tule huolestua. Mikäli ongelma toistuu ja vaikeuttaa sukupuolielämää, kannattaa kääntyä varmuudeksi lääkärin puoleen.

Mistä impotenssi johtuu?

Vaikeus saada erektio voi johtua useasta eri syystä. Taustalla saattaa olla puhtaasti psykologinen syy, kuten stressi, pelko epäonnistumisesta, seksuaalisuuteen liittyvät syyllisyyden tai häpeän tunteet, traumaattiset kokemukset tai parisuhteen ongelmat. Muita tyypillisiä syitä ovat väsymys, ylipaino, tietty sairaus (esimerkiksi eturauhasen sairaudet, diabetes, korkea verenpaine, verisuonten kalkkeutuminen, Parkinsonin tauti, MS-tauti ja muut neurologiset häiriöt) käytetty lääkitys, runsas tupakointi tai alkoholin käyttö tai tilanne- tai partnerikohtainen seksuaalisen halun puuttuminen. Myös pitkäaikainen pyöräily saattaa vaikuttaa ohimenevästi erektion saamiseen.

Elimellisisiksi kutsuttavia erektiohäiriöitä aiheuttavat esimerkiksi häiriöt verenkierrossa, hermoratojen toiminnassa ja hormonitoiminnassa sekä eturauhasen sairaudet.

Miten erektiohäiriötä hoidetaan?

Mikäli erektiohäiriö toistuu ja jatkuu pidempään, on syytä kääntyä oma- tai erikoislääkärin puoleen. Erektiohäiriöitä tutkivat ja hoitavat esimerkiksi endokrinologit ja urologit. Mikäli taustalla on psyykkinen syy, häiriöstä kärsivä saa todennäköisesti parhaiten apua seksuaalisten toimintahäiriöiden hoitoon erikoistuneen psykoterapeutin, seksuaaliterapeutin tai seksologin vastaanotolta. Jos syy liittyy parisuhteen ongelmiin, kannattaa niitä lähteä selvittämään parisuhteen toisen osapuolen sekä mahdollisesti ammattilaisen kanssa.

Erektiohäiriöitä hoidetaan menestyksekkäästi myös tehokkailla lääkkeillä.

Tavallisimpia impotenssiin käytettyjä lääkkeitä ovat:

  • Viagra® (sildenafiili)
  • Cialis® (tadalafiili)
  • Levitra® (vardenafiili)
  • Spedra® (avanafiili)

Erektiolääkkeet eivät sovi hyvin alhaisesta verenpaineesta, aivoverenkierron häiriöstä, sydänsairaudesta tai hoitamattomasta diabeteksesta kärsiville. Potenssilääkkeitä ei tule myöskään käyttää samanaikaisesti nitrovalmisteiden, verenapaine- tai verenohennuslääkkeiden tai tiettyjen etuhauhasen liikakasvun aiheuttamiin oireisiin käytettävien lääkkeiden kanssa.

Mikäli olet epävarma miten toimia tai haluat tilata tai uusia potenssilääkereseptin, ota viipymättä yhteyttä lääkäriin: 0600 16334 (3,55 € / alk. min + pvm/mpm).

Lähteet ja lisälukemista:

Terveyskirjasto: Erektiohäiriö (impotenssi) »

Terveyskirjasto: Vanhat ja uudet potenssilääkkeet »

HS.fi: Nuoretkin joutuvat turvautumaan erektiolääkkeisiin, ja yksi syy on porno »

 

Jaa artikkeli:

Elämme aikaa, jossa tietoa on saatavilla paljon, mutta sen luotettavuutta on syytä arvioida kerta toisensa jälkeen....

Lue lisää

Akuutti poskiontelotulehdus on ikävä virus- tai bakteeriperäinen vaiva, joka puhkeaa usein tavallisen nuhakuumeen yhteydessä tai jälkitautina....

Lue lisää

Potenssi- ja erektiohäiriöt ovat tavallinen vaiva stressaantuneen arjessa. Ruuhkavuosien kiire ja työpaineet vievät herkästi mehut koneesta,...

Lue lisää